Ulkoistettu

Työsuojelupäällikkö

Petri Numminen

Työturvallisuuden

kehittäminen

Vähennä työturvallisuuden riskejä – toimi ajoissa

turvallisuus

työpaikalla


Lain edellyttämät toimenpiteet

Työnantajaa laki edellyttää selvittämään työstä ja työolosuhteista aiheutuvat haitta- ja vaaratekijät yhteistyössä työntekijöiden, työsuojeluvaltuutetun (vähintään 10 työntekijän yrityksessä), työsuojelutoimikunnan (vähintään 20 työntekijää) ja esihenkilöiden kanssa.

Vaaratekijöiden tunnistamisen jälkeen tulee ryhtyä tarvittaviin toimiin niiden poistamiseksi.

Johtaja on aina vastuussa työturvallisuudesta.

Työsuojelu

Kokonaisuus voi sisältää seuraavat vaiheet tai osan niistä.

1. Arvioinnin suunnittelu, ajankohta ja toteutustapa (yrityksen johto, työsuojeluvaltuutettu, työsuojelutoimikunta ja esihenkilöt).

2. Työn vaarojen tunnistaminen (esihenkilöt ja työntekijät, työsuojeluvaltuutettu).

3. Riskien merkittävyyden määritys (yrityksen johto, työsuojeluvaltuutettu, esihenkilöt ja työntekijät, tarvittaessa työterveyshuolto).

4. Työsuojelun toimintaohjelman laatiminen eli toimenpiteet riskien poistamiseksi tai pienentämiseksi (yrityksen johto).

5. Toimenpiteiden toteutus (kaikki edellä mainitut, nimeä vastuuhenkilöt).

6. Toimenpiteiden vaikutuksien seuranta (yrityksen johto).

7. Riskien arvioinnin päivitys vuosittain tai aina kun tulee merkittäviä muutoksia (yrityksen johto).

Osa vaiheista saattaa sisältyä työterveyshuollon omaan hankkeeseen tai toimintaan.

Niiltä osin en tee päällekkäistä työtä vaan sisältö sopeutetaan sen mukaan.

Työsuojelu toiminta

tarkastuksilla

Turvaa tulevaisuuteen.

tarkastukset

Tehtävä voidaan esimerkiksi rajata arviontilomakkeen tapaan tarkistuslistan muotoon.

Käsitellään vaarojen tunnistaminen 5 kohdan mukaan:

• F – Fysikaaliset vaaratekijät

• T – Tapaturman vaarat

• E – Fyysinen kuormittuminen

• K, B – Kemialliset ja biologiset vaaratekijät

• P – Psykososiaalinen kuormittuminen

palvelut

täyspakkaus

Jatkuva tuki työturvallisuuteen

Tarvitaan enemmän kuin pelkästään yksittäisiä toimenpiteitä – tarvitaan jatkuvaa apua sekä asiantuntevaa ja ammattimaista tukea.

Paikalla ollaan säännöllisesti ja systemaattisesti, tehdään laajemmin ja ennakoiden, eikä vain reagoiden hetkellisiin haasteisiin.

Koko prosessi hoidetaan huolellisesti alusta loppuun yhdessä – suunnittelusta toteutukseen, seurannasta kehittämiseen.

Tämä kokonaisvaltainen lähestymistapa takaa, että saavutetaan parhaat mahdolliset tulokset ja kehitetään toimintaa jatkuvasti oikeaan suuntaan.

Vähemmän huolta – enemmän turvallisuutta.

Esimerkki palvelusta ja hinnoittelusta:
5 h / kk - säännöllistä työtä
90 € / h + alv

marssivarustus

Kevyt säännöllinen tuki työturvallisuuteen

Kaikilla yrityksillä ei ole jatkuvaa tarvetta työturvallisuusasiantuntijalle, mutta vastuu säilyy. Tämä kevyt palvelu varmistaa riskienarvioinnit, dokumentoinnin ja toimenpiteiden suunnittelun.

Asiantuntija käy kerran tai kahdesti vuodessa, tarkistaa tilanteen, tekee päivitykset ja ohjeistaa.

Yksi hyvin käytetty päivä voi ehkäistä enemmän kuin vahingot.

Esimerkki palvelusta ja hinnoittelusta:
1 päivä / vuosi
1000 € / pv + alv

iskuryhmä

Täsmä isku pienemmälle toimijalle

Esimerkiksi riskien kartoitus, tarvittavien toimenpiteiden kartoitus jonka mukaan tehdään selkeä ohjelma lain mukaan – ilman turhaa vaivannäköä tai jatkuvia sitoumuksia.

Satunnaiselle pienemmälle tarpeelle, kerralla kuntoon.

Esimerkki palvelusta ja hinnoittelusta:
Kertaprojektina isku
n. 300 € + alv

ota yhteyttä

Onko teidän työturvallisuus kunnossa?